JÄRVEN KUNNOSTUS

Kylämme keskeinen järvi, Kolma järvi, pinta-alaltaan n. 110 ha, on rehevöitynyt. Niittoa on parina-kolmena kesänä jo tehtykin aika hyvällä menestyksellä. Roskakaloja nuotattiin vähän huonommalla tuloksella. Uutena toimenpiteenä on kylällä tehty kolme avorysää roskakalojen pyyntiin. Pyynnin paras ajankohta on keväällä kalojen alkaessa kutuparveilunsa. 

Alla olevissa kuvissa puuhahenkilöt tekemässä rysiä ja suorittamassa hoitokalastusta.
Kun napsautat kuvaa näet sen suurempana.

Kalaa tuli kevätkesän pyynnistä noin 2000 kg.

Heinäkuun 2001 lopulla alkoi seuraava kunnostustoimenpide,

vesikasvillisuuden niitto, josta seuraava kuvasarja.

         

Syksypyynnistä saatiin kaloja vielä noin 1000 kg, joten kesän 2001 pyyntitavoite täyttyi.

Vuonna 2002 juhannukseen mennessä on saalista saatu jo yli 2000 kg.

Vuonna 2003 sama urakka jatkuu taas liki samoilla määrillä.

Tästä eteenpäin kalastusta on jatkettu noin joka toinen vuosi.

Uimarantaa on kunnostettu viimeksi kesällä 2008. Uimakoppi siirettiin parempaan kohtaan ja rantaan ajettiin lisää hiekkaa.
Järven veden laatua seurataan kunnan toimesta kesän aikana useampaan kertaan.

Vuonna 2008 kesällä tuli tarpeelliseksi Valvatus järveen laskevan laskuojan padon korjaus, 
koska tulvavesi oli alkanut syödä padon toista sivua ja järvi olisi voinut jopa ryöstäytyä.
Kunnostusta jatkettiin syksyllä, josta alla kuvasarja.

Kaivinkonemies työntouhussa

Välillä meinasi traktori upota vetelään metsätiehen

Maa-ainesten väliin laitettiin viira estämään hienomman aineksen huuhtoutumisen pois

Padon tarkastelua